Bussimatka Saksaan jekkutehtaalle 29.11. – 7.12.2014
 
Matkailuautoilijoiden reissulla matkustimme tänä vuonna Saksaan yhdeksän päivän matkalle. Puolitoista vuorokautta vierähtikin jo heti alussa laivamatkalla Helsingistä Travemündeen Finnstar laivalla. Aika kului rattoisasti iloisessa porukassa, brunssia kuohuviinin kera nautiskellen, ja iltaisin herkuteltiin runsaassa päivällispöydässä. Happy Houria hyödynnettiin, sauna poreammeineen oli lämpimänä ja pikkuruinen myymäläkin oli käytössä.


Matka alkaa.
 
Iltamyöhällä sunnuntaina saavuimme Travemündeen ja ajoimme vain hotelliin Lyypekkiin.
 
Aamiaisen jälkeen ajoimme noin kolmensadan kilometrin matkan Berliinin ohi kohti Krausnickia Tropical Islandsiin, kylpylään, jossa on maailman suurin sisäsademetsä, trooppinen meri ja saunamaailma. Halli on 360 m pitkä, 210 m leveä ja 107 m korkea. Päivittäinen kävijämäärä on noin 8000 henkilöä. Kuumailmapallolla pystyi lentämään hallin sisäpuolella. Näkymä laguuneille oli kuin Hawaijilla. Vietimme kylpylässä parin päivän ajan.


Tropical Island.


Paratiisissa.


Paratiisin baarissa.
 
Keskiviikkona tutustuimme matkan pääkohteeseen: Jägermeister tehtaaseen. Puolitoistatuntinen kierros perehdytti meidät jekun valmistuksen saloihin, mutta vain osittain. Kaikki tehtaassa oli todella salaista, kuvata ei tietenkään saanut, ei edes eteisaulassa, ja kännyköistäkin piti sammuttaa virta räjähdysvaaran vuoksi. Tehdas on perheyritys, siellä työskentelee 6000 henkilöä, mutta vain muutama perheenjäsen tietää jekun reseptin koostumuksen. Jekku valmistetaan 56 eri yrtistä. Jekkua lähtee niin paljon maailmalle, että 1,6 miljoonaa ihmistä voisi ottaa joka sekunti naukun. Mekin saimme maistiaislahjat laseineen mukaan.


Jekkutehtaat.


Jekkukauppa.
 
Torstaina kävimme aamupäivällä suuressa vapaa-ajan Caravanmarketissa. Ihmetystä herätti, kun siellä ei käynyt kuin käteinen raha tai joku tuntematon Mastor-kortti. Iltapäivällä oli vuorossa Bremenissä kaksi tunnelmallista joulutoria. Ne olivat levittäytyneet laajalle alueelle, paljon oli kaunista katsottavaa käsitöistä leluihin ja joulupöydän herkkuihin. Lämmintä Glühweinia oli tarjolla eri muodoissa, samoin makkaroita, leivonnaisia ja suklaahedelmiä.


Bremenin Joulutorilta.


 
Perjantaina kävimme, tietysti, Lyypekin Cittimarketissa ostoksia tekemässä ja sen jälkeen kiertelimme vielä sielläkin joulumarkkinoilla. Eri kaupunkien joulumarkkinat näyttävät olevan erilaiset. Lyypekissä oli huomattavasti enemmän ruokakojuja kuin Bremenissä. Paljon maisteltavaa ja huumaavia tuoksuja.


Lyypekin joulutorilta.
 
Illan suussa ajoimme Travemünden satamaan odottamaan laivaan pääsyä.
 
Paljon tapahtui – yksi kännykkä pimeni, toinen hävisi yön ajaksi, ja yksi takki jäi laivaan jo menomatkalla. Finnlinesin henkilökunta järjesti takin hienosti takaisin.
 
Fiilis bussissa oli mahtava, vitsit lensivät ja Ari hauskuutti meitä tietokilpailukysymyksillään ja mukavalla laskemistyylillään. Mutta kun laskutoimitukset eivät menneet oikein Ojalan laskuopin mukaan, Ari sai lahjaksi helmitaulun. Vaikka välillä seistiin Staussa kaksi ja puoli tuntia, ei kukaan pitkästynyt tai hermostunut.
 
Kaikkien yllätykseksi ja iloksi Risto oli ottanut kitaran mukaan ja viihdytti meitä useana iltana. Siitä hänelle suuri kiitos.


Matka Duuomme.
 
Sunnuntaina koitti kotiinpaluu. Kiitokset Lehdon Liikenteen Markulle hyvistä hotellivalinnoista, tunnelmallisista ruokapaikoista ja turvallisesta matkasta. Samoin kiitos matkan vetäjille Hannelelle, Raimolle ja Irmelille.


Eräs hotelleistamme.
 
"Porukka tekee sen matkan, melkein sama minne mennään", kuului erään matkalla olijan kommentti. Niin se on. Seuraavaa matkaa jo suunniteltiin.


Jekkujengi. 

teksti: Pirkko Paananen

kuvat: Heidi Huikko, Jussi Seppä, Risto Sippola 

Paluu artikkelihakemistoon