Yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 22.5.2012 lämminhenkisissä tunnelmissa Rastilan kartanolla.
Kim Saarikoski kertoi kokoukselle toimistonhoitaja Nita Hauhian työsuhteen päättymiseen liittyvistä asioista ja kertoi tulevista tapahtumista. Saarikoski viittasi myös SF- Caravan ry:n 20.5.2012 Rovaniemellä järjestettyyn liittokokoukseen, jossa yhdistyksen jäsenelle Paul Björkrothille luovutettiin Karavaanarin ajokortti.
SF- Caravan ry:n varapuheenjohtaja Juha Rakkola välitti kokoukselle liiton terveiset. Saatiin tiedoksi, että liittokokous valitsi liittohallitukseen Minna Joensuun, Ahti Kuikan ja Timo Tarvaisen. Joensuu oli samalla ensimmäinen liittohallitukseen ns. giljotiinipykälän poistumisen jälkeen uudelleen valittu edustaja. Rakkola kertoi myös liiton kuluvan vuoden marraskuussa Hotelli Tallukassa järjestämästä gaalasta, jossa on tarkoitus muistaa mm. ansioituneita jäseniä.
Ennen varsinaisen kokouksen alkua palkittiin yhdistyksen varapuheenjohtaja Dag Lindholm kultaisella yhdistysmerkillä 15 vuoden toiminnasta yhdistyksen hyväksi ja jaettiin keväällä suoritetut ajotaitomerkit.
Varsinainen kokous sujui ripeästä Juha Rakkolan toimiessa puheenjohtajana. Kokouksessa käsiteltiin menneen vuoden toimintakertomus sekä talouskertomus, joka oli alijäämäinen.
Toimintakertomukseen tehtiin kirjoitusvirheen korjaus ja pieni lisäys, jonka jälkeen se hyväksyttiin.
Talouskertomus hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa ja kokous myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille ja muille vastuuhenkilöille.
Kim Saarikoski esitteli kokoukselle hallituksen laatiman selvityksen yhdistyksen toimiston hoidosta nyt, kun toimistonhoitajan toimea ei enää ole. Hallituksen tekemistä vastuuhenkilövalinnoista on jo tiedotettu Vankkuri- Uutisissa nro 02/2012. Saatiin lisäksi tiedoksi, että toimiston lankaliittymä on irtisanottu ja yhdistykselle hankittu matkapuhelin; puhelinnumero pysyy ennallaan. Yhdistys ottaa lisäksi käyttöönsä Elisan 365- pilvipalvelun, joka helpottaa toimihenkilöiden välistä yhteydenpitoa. Palvelu tulee kustannuksiltaan olemaan nykyistä sopimusta edullisempi. Toimistolla joulun alla järjestettävä glögitilaisuus järjestetään kuten ennenkin.
Ari Rehnfors tiedotti Intiankadun tulevasta putkiremontista. Remonttiin liittyvät kustannus- , kilpailutus- ym. asiat herättivät vilkasta keskustelua. Remontti on tässä vaiheessa vielä suunnitteluasteella eikä yhdistys siten vielä ole saanut remonttia koskevaa kustannusarviota. Arvio saataneen loppuvuodesta. Samassa yhteydessä keskusteltiin Intiankadun talvikunnossapidosta, joka on vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa syystä, että toimiston pihaa on käytetty lumenkaatopaikkana.
Tilinpäätös, allekirjoitukset ja tilintarkastuskertomus.