Sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin tänäkin vuonna Helsinki Caravan Oy:n tiloissa. Keskiviikkona 23.5.2018 pidettyyn kokoukseen saapui kesähelteisestä säästä huolimatta runsaasti jäseniä.
Kevätkokouksen alku sujuu perinteisesti puheiden kuuntelemisella ja erilaisten ansiomerkkien jaon parissa.
Yhdistyksen puneenjohtaja Kim Saarikoski kertoi avauspuheessaan kokousta edeltävänä viikonloppuna järjestystä SF- Caravan ry:n liittokokouksesta. Liittokokoushan muutti liiton sääntöjä siten, että jatkossa voi jäsenenä olla useassa yhdistyksessä yhdellä liiton maksuosuudella.
SF- Caravan ry:n puheenjohtajana toimintakautensa 1.1.2018 aloittanut Olli Rusi saapui kokoukseen kertomaan harrastuksemme tulevaisuudennäkymistä.
Helsinki Caravan Oy:n toimitusjohtaja Atso Muuronen kertoi puolestaan matkailuajoneuvoalan markkinatilanteesta.
SF-Caravan ry:n liittohallituksen jäsen Juha Rakkola kertoi Suomen Hosteljärjestön karavaanareille tarjoamista matkaparkeista.
Puheiden jälkeen jaettiin kevään ajoharjoittelutapahtumassa suoritetut ajotaitomerkit ja yhdistyksen hallituksen ansioituneille jäsenille myöntämät huomionosoitukset.
Huomionosoituksia jaettiin seuraavasti:
Liiton ansiolevyke | Johanna Pihlajamäki |
Kultainen yhdistysmerkki | Pirjo Seppä |
Hopeinen yhdistysmerkki | Juhani Peteri |
Pronssinen yhdistysmerkki | Marjo-Riitta Björkroth |
Yhdistyksen standaari | Ilari Lepola |
Janne Kallio | |
Hanna Parviainen | |
Yhdistyksen viiri | Ari Kettunen |
Bror-Erik Nyholm | |
Yhdistyksen kultainen mitali | Dag Lindholm |
Sääntömääräisen kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin Olli Rusi, joka luotsasi kokouksen varsin ripeästi esityslistan viimeiseen kohtaan saakka.
Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2017 toimintakertomus ja tilit. Tilikauden tulos oli ylijäämäinen.
Kokous päätti yhdistyksen hallituksen esityksen mukaan siirtää tilikauden ylijäämän kokonaisuudessaan yhdistyksen 50-vuotisjuhlien järjestelyihin. Juhlathan järjestetään Järvenpään Vanhankylänniemessä 24.-26.5.2019.
Kokous hyväksyi hallituksen esittämän toimintakertomuksen muutaman lyöntivirhekorjauksen jälkeen. Vuoden 2017 tilinpäätös vahvistettiin yksimielisesti ja kokous myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille ja muille vastuuhenkilöille.
Ari Rehnfors esitti kokoukselle liittokokousmateriaaliin tutustumista koskevan ponsiehdotuksen, joka siirrettiin edelleen yhdistyksen hallituksen käsiteltäväksi.
Kiitämme jälleen kerran Helsinki Caravan Oy:tä avusta kevätkokouksen järjestelyissä.