Vuoden 2017 liittokokous järjestettiin viikonloppuna 19.-21.5.2017 Lappeenrannassa, Holiday Club Saimaassa.
Kokouksessa hyväksyttiin menneen vuoden toimintakertomus ja tilit sekä tulevan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Liittokokous päätti yksimielisesti korottaa jäsenmaksuja kahdella eurolla siten, että varsinaisen jäsenen liiton osuus nousee 29 euroon ja rinnakkaisjäsenen liiton osuus 12 euroon.
Uuden varsinaisen jäsenen liittymismaksu on 1.1.2018 jälkeen siten 48 euroa ja rinnakkaisjäsenen 15 euroa.
Liittokokous päätti lisäksi äänestyksen jälkeen, etteivät jäsenet enää voi yhdellä liiton osuudella kuulua useampaan jäsenyhdistykseen. Jäseniltä, jotka edelleen haluavat olla useamman yhdistyksen jäsen, veloitetaan 1.1.2018 jälkeen liiton varsinaisen jäsenen osuus 29 euroa ja vastaavasti rinnakkaisjäsenen liiton osuus 12 euroa jokaisesta jäsenyydestä.
Kokous teki myös päätöksen siitä, että liiton puheenjohtajan saama korvaus nostetaan nykyisestä 7.000 eurosta 12.000 euroon.
Kuluvan vuoden kokous oli tärkeä henkilövalintakokous.
Liiton puheenjohtajana vuodesta 2009 toiminut Juha Hämäläinen ei ollut enää käytettävissä seuraavalle puheenjohtajakaudelle.
Liittokokousväki pääsi perjantai-iltana käristämään puheenjohtajaehdokkaita visaisilla kysymyksillä ennen lauantain varsinaista vaalia. Liiton puheenjohtajaehdokkaaksi oli asetettu neljä ehdokasta, jotka saivat vaaleissa ääniä seuraavasti:
Olli Rusi Turusta 153 ääntä, Jiri Kattelus Hattulasta 103 ääntä, Timo Tarvainen Porista 27 ääntä ja Ahti Kuikka Joensuusta 14 ääntä.
Liiton uudeksi puheenjohtajaksi vuosiksi 2018-2020 valittiin siten Olli Rusi.
Liittohallitukseen oli tällä kertaa ehdolla neljä ehdokasta, joten kokous pääsi äänestämään jo kolmannen kerran. Liittohallitukseen kaudelle 2018-2020 valittiin Heikki J.O. Leinonen Jyväskylästä (192 ääntä) ja Juha Rakkola Espoosta (156 ääntä). Ehdolla olivat myös Ari Kettunen Helsingistä (91 ääntä) ja Hannu Anttonen Hattulasta (86 ääntä).
Vuoden 2018 liittokokous järjestetään 19.5.2018 Seinäjoella.