Pohjoismaiset Karavaanipäivät järjestettiin tänä vuonna Norjan Seljordissa Telemarkin sydämessä.
Treffeille osallistui 415 yksikköä, joista vain 60 tuli Suomesta.
Treffialueena toimi Seljordin 150- vuotisjuhlavuottaan juhliva markkinapaikka, Dyrskuplassen. Alueella oli ennen PM-päiviä järjestetty Seljordfestivaali, joka oli kerännyt paikalla peräti 1600 vaunukuntaa.
Dyrskuplassen on neljän vuoren eli Hatten, Skorven, Maelen ja Björgen ympäröimä, jotka tuovat alueelle mielenkiintoisen sääilmiön. Oman lisänsä ”soppaan” tuo myös Seljordjärvi. Päivien aikana oli erittäin lämmin keli, jota kostuttivat milloin mistäkin ilmansuunnasta vuorten solista hiippailleet pilvet. Totuimmekin nopeasti siihen, että paahtava aurinko vaihtuu hetkessä parin minuutin rankkasateeseen jonka jälkeen jälleen on helle.

Perinteistä ohjelmaa
Treffien ohjelmaan kuului kuten aina juhlalliset avajaiset, jotka tosin tällä kertaa järjestettiin ilman avajaismarssia. Kortteleissa järjestettiin joka ilta pitkiä pöytiä, joiden ohessa kisattiin leikkimielisissä kilpailuissa. Ensimmäisen illan sadekuuro juuri pitkien pöytien alussa ei estänyt pitkässä pöydässä istumista. Suomalaisten mottona oli: ”istuimme Bardussa pitkässä pöydässä ja niin istumme nytkin!” Mainittakoon, että Seljordissa oli 20 astetta lämpöisempää kuin Bardun treffeillä vuonna 2012.

Kortteleissa kisattiin viikon aikana hevosenkengänheitossa siten, että jokaisen korttelin paras nainen ja paras mies kisasivat finaalissa. Hevosenkengänheiton finaali keräsi runsaasti treffiväkeä kannustamaan oman maansa kilpailijoita. Molempien sarjojen voitto meni lopulta Lillehammariin.
Kortteleiden kesken oli joka ilta haastekilpailu, jonka voittaja sai herkkukorin käytettäväkseen seuraavan illan pitkässä pöydässä. Haasteina olivat metallipurkkien määrä, pienin kännykkä, silmälasien määrä ja ruuvimeisseleiden määrä. Kortteli B1 voitti näistä haasteista kaksi.
Treffeillä oli joka päivä mahdollista kiertää luontopolku, jossa kysymykset vaihtuivat päivittäin. Kysymykset olivat luonnollisesti norjaksi, mutta hyvin siitäkin selvittiin.

Lapsille oli koko viikoksi järjestetty omaa ohjelmaa, joista aikaa vievin ja mielenkiintoisin oli oman puukon ja tupen tekeminen. Puukot tehtiin itse alusta loppuun opettajan opastuksella. Lapset saivat lisäksi muistoksi asiaankuuluvan diplomin.

Treffiohjelmaan kuuluvat myös retket ja omatoimimatkat.
Seljordissa saattoi vierailla vuosina 1150-1180 rakennetussa kylän kirkossa, joka oli avoinna joka päivä.
Opastettuja retkiä tehtiin tällä kertaa Vemorkiin vesivoimalaitokseen ja Gaustatoppeniin. Gaustatoppen kohoaa 1883 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle ja se on yksi Norjan korkeimmista vuorista. Kerrotaan, että Gaustatoppenilta näkee kirkkaalla ilmalla lähes kuudesosan Norjan mantereesta. Retkellä osallistuneista treffiläisistä vain 10 uskaltautui huipulle asti, 5 kävellen ja 5 köysiradan kyydissä. Huipulle pääsee kahdella eri radalla, joista toinen kulkee vuoren sisällä veden kohistessa jalkojen alla.
Mainittakoon vielä, että Nepalin sherpat ovat avustaneet huipulla olevien kulkuväylien rakentamisessa.

Taitoajoa
Treffien yhteydessä oli jälleen mahdollista suorittaa pohjoismaisia ajotaitomerkkejä, jonka lisäksi treffeillä ajettiin karavaanarin taitoajon eli Caramban pohjoismaisesta mestaruudesta. Mestaruudesta kilpailivat tosin vain suomalaiset ja ruotsalaiset kuljettajat. Kilpailun voittoon ajoi kahdennentoista kerran Suomen Elis Bussman. Ruotsin Martin Lindblad oli toinen ja Suomen Ilari Lepola kolmas.
Suomen Juhani Peteri näytti Carambakilpailun tauolla, miten Caramba sujuu matkailu-autolla.

Tärkeä valinta
Nordiska Caravan Rådet NCR eli Pohjoismainen Karavaanineuvosta pitää aina treffien yhteydessä kokouksen. Treffien yhteydessä pidetyssä kokouksessa valittiin NCR:n uudeksi presidentiksi kokkolalainen Kenneth Björkskog.

 Ensi vuonna Suomessa
Vuoden 2017 Pohjoismaiset Karavaanipäivät järjestetään Kokemäellä 9.-15.7.2017. Ensi vuoden treffien markkinointiryhmä mainosti tulevaa tapahtumaa näyttävästi Seljordissa kiertämällä aluetta jakaen treffimainoksia. Lisäksi järjestettiin erillinen markkinointitapahtuma, jossa treffivieraille tarjottiin Suomi-tietoa lettujen ja kahvin ohessa. Markkinoimassa oli myös Kokemäen kaupungin maskotti, Kokemäen Kolli.
Treffien kotisivut löytyvät osoitteesta www.nct2017.fi