Pohjoismaiset karavaanipäivät järjestettiin 5.-9.7.2023 Arendalissa Norjassa. Treffit olivat järjestyksessään 59. eli ensi vuonna on juhlavuosi.
Treffipaikkana toimi Høve leirsenter, Tromøyn saaressa sijaitseva leirikeskus. Treffipuitteet olivat siten kohtuulliset ja maisemat upeita etenkin, kun sää oli varsin helteinen.
Treffeille osallistui virallisen tiedon mukaan 255 yksikköä: Norjasta 169, Suomesta 39, Ruotsista 38 ja Tanskasta 9. Nordisk Caravan Rådetin eli NCR:n muutama vuosi sitten tekemä päätös supistaa treffit viikosta nelipäiväiseksi ei ainakaan ole tuonut treffeille lisää osallistujia.

Väljää ohjelmaa

Treffien virallinen osuus alkoi avajaisilla, joissa kuultiin puheita ja musiikkia. Avajaisten musiikkipuolesta vastasi Torine Askevoll. Avajaismarssia ei tällä kertaa järjestetty, vaikka norjalaisen Rogaland-yhdistyksen porukka tulkin avajaisiin näyttävästi musiikin säestämänä. Suomalaisen SF-Caravan Helsinki ry:n porukka saapui avajaispaikalle hieman hillitymmin yhdistyksen lipun perässä, lippua kantoi Marjo-Riitta Björkroth.
Treffit avattiin juhlallisen lipunnoston jälkeen, Suomen lipun nostivat Sinikka Koivunen SF-Caravan Salon seutu ry:stä ja Antti Niskanen SF-Caravan Ylä-Savo ry:stä.

Treffien ohjelma oli rakennettu niin, että treffivierailla oli myös aikaa omille tutkimusretkille.
Høven läheisyydessä sijaitsee Raetin kansallispuisto, jonne saattoi lähteä retkelle. Toinen vaihtoehto oli lähteä tutustumaan treffejä sponsoroineen Ferda matkailuajoneuvoliikkeen tarjontaan, Grimstadissa sijaitsevaan liikkeeseen oli järjestetty meno-paluu kuljetus.
Kortteleissa järjestettiin iltaisin perinteiset pitkät pöydät, joiden ohessa kisailtiin leikkimielisissä kilpailuissa sekä hevosenkengänheitossa. Kortteleiden parhaat heittivät treffilauantain hevosenkengänheiton finaalissa runsaan yleisön seuratessa suorituksia.
Jokaisena treffi-iltana oli tanssit elävän musiikin tahdissa ja tietysti arpajaiset. Tanssipaikka oli tosin aivan liian pieni, mutta näin se joskus on.

Norjan karavaanijärjestön eli Norsk Bobil og Caravan Clubin puheenjohtaja Berit Seljeseth luovutti päättäjäisissä NCR:n lipun treffien seuraavalle järjestäjämaalle. Treffien virallinen osuus päättyi, kun NCR:n presidentti Suomen Kenneth Björkskog julisti treffit päättyneiksi.

Caramban Pohjoismaiset mestaruudet ratkesivat

Treffeille kisattiin Karavaanarin taitoajon eli Caramban pohjoismaisesta mestaruudesta. Kisat olivat jälleen Suomi-Ruotsi maaottelu, sillä sen enempää Norjasta kuin Tanskastakaan ei ollut kilpailijoita. Osallistujia oli yhdistelmäsarjassa sen verran vähän, että osa ikämiessarjan osallistujista ajoi yleisessä sarjassa. Kilpailun päätuomarina toimi Norjan Arve Jensen.
Naisten matkailuautosarjan voittoon ajoi Marjo-Riitta Björkroth (Suomi). Toiseksi sijoittui Jessica Björkroth (Suomi).
Ikämiesten yhdistelmäsarjan voittoon ajoi Anders Friis (Ruotsi).
Miesten yhdistelmäsarjan voittoon ajoi Elis Bussman (Suomi). Toiseksi sijoittui Bror-Erik Nyholm (Suomi) ja kolmanneksi Dan-Inge Alvegard (Ruotsi).
Miesten matkailuautosarjan voittoon ajoi Timo Aho (Suomi). Toiseksi sijoittui Simo Taipalus (Suomi) ja kolmanneksi Kari Härkönen (Suomi).

Arendal

Arendalin kaupunki sijaitsee Etelä-Norjassa, vajaan 70 kilometrin päästä Kristiansandista. Kristiansandista on lyhyt matka Tanskaan.
Arendal juhlii tänä vuonna 300- vuotisjuhliaan, vaikka se periaatteessa on perustettu jo 1622. Kaupunki sai kauppapaikan oikeudet vuonna 1723 ja tätä vuosilukua pidetään virallisena perustamisvuotena. Kaupungin nähtävyyksistä mainittakoon 1700-luvulta oleva vanha kaupunki, 1760-luvulla rakennettu Strømsbon kartano, keskustassa kohoava Kolminaisuuden kirkko ja Fløyheian näköalapaikka. Näköalapaikalta näkee kaupungin keskustan, lähisaaret Tromøyn ja Hisøyn sekä Galtesundin vuonon.

Kiuruvesi kutsuu vuonna 2024

Pohjoismaisten karavaanipäivien järjestelyvuoro on ensi vuonna Suomella. Tapahtuma järjestetään Kiuruvedellä.
Kiuruveden treffiä markkinoitiin Norjassa näyttävästi tarjoamalla treffivieraille lettuja, alkoholitonta kuohuviiniä ja suomalaista musiikkia. Musiikista vastasivat Kiuruveden laulava kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen ja viulua soittava Kiuruveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Tikka. Markkinointitilaisuudessa pääsi myös kokeilemaan nännikumin heittoa. Tilaisuudesta lähtiessä sai matkaansa paitsi ensi vuoden treffiä koskevia esitteitä, myös kesäkukkien siemeniä.

Vuonna 2024 juhlitaan saman viikon aikana kahdesti kuusikymppisiä, ajalla 7.-11.7.2024 järjestetään ensin 60. Pohjoismaiset karavaanipäivät ja 11.-14.7.2024 juhlitaan SF-Caravan ry:n 60-vuotisjuhlia. Lisäbonuksena mainostetaan, että juhlista voi sujuvasta jäädä osallistumaan Iskelmäfestivaaleihin.
PM-päiville ja liiton 60-vuotisjuhliin ennen 30.4.2024 ennakkoon ilmoittautuneiden treffihinnassa on alennus. Vinkkinä mainittakoon, että molemmat tapahtumat sisältävä viikkopaketti on edullinen.
Ensi vuoden tapahtumaviikon kotisivut löytyvät osoitteesta www.nordicrally.fi.

 

Päättäjäisten lopuksi laulettiin Auld Lang Syne Torine Aksevollin johdolla.