Pohjoismaiset Karavaanipäivät järjestettiin tänä vuonna Pohjois-Norjassa, Bardun kunnassa Tromssan läänissä. Treffialue oli rakennettu Bardun urheilukeskuksen ympärille. Urheilukeskus tarjosi treffien käyttöön paitsi Barduhallin iltatilaisuuksia varten, myös uimahallin saunoineen.
Tapahtuma keräsi paikalle 652 vaunukuntaa, joista 110 oli Suomesta. Treffit olivat tähän mennessä toiseksi suurimmat, ylivoimaisessa johdossa ovat vuoden 1992 PM-päivät Harstadissa, nekin Pohjois- Norjassa. Kyseiseen tapahtumaan osallistui 1248 vaunukuntaa.

Dramaattiset alkupäivät
Kesä oli myös Norjassa ollut kylmä ja sateinen eikä sää juurikaan muuttunut PM-päivien aikana. Tapahtuman toimihenkilöille oli paikallisen yhdistyksen toimesta ennen treffien alkua järjestetty tutustumismatka lähiympäristöön, jotta he paremmin voisivat neuvoa treffivieraita. Matka sai dramaattisen päätöksen, kun paluumatkalla lähteneet linja-autot jäivät tulvaveden ja mutavyöryjen saartamiksi. Retkellä olleet pelastettiin lopulta veneisiin ja kuljetettiin turvaan.

Bardun urheilukeskuksen ympärille oli tapahtumaa varten rakennettu väliaikaisia leirintäpaikkoja, joista suurin oli E-kortteli leirin pohjoislaidalla. Kortteliin rakentamiseen oli satsattu 800.000 Norjan kruunua eli noin 130.000 euroa, jotta se oli saatu ”asumiskuntoon”. Ennen tapahtumaa tulleet sateet huuhtoivat haaveet hienosta korttelista mennessään, niin että noin puolet alueesta oli täysin kelvotonta. Saman kohtalon kokivat myös monet muut korttelinosat, niin että monen treffivieraan huumori oli ajoittain aika koetuksella. Järjestäjät tekivät parhaansa saadakseen vieraille uudet paikat.
Säälle ei kukaan valitettavasti voi mitään, etenkin kun heinäkuun sateet olivat pahimmat Norjassa vuosikymmeniin.

Ohjelmaa ja retkiä joka lähtöön
Treffeillä oli joka päivälle järjestetty ohjelmaa ja retkiä kuten merikalastuspäivä ja patikointi viereisen vuoren huipulle, jonne reippaili 50 henkilöä. Osa treffivieraista teki retkiä omatoimisesti. Barduhallissa järjestettiin lisäksi joka ilta arpajaiset tanssien lomassa. Lapsille ja nuorille oli päivittäin oma ohjelmansa.

Leirillä solmittiin uusia tuttavuuksia ja tavattiin vanhoja tuttuja, osan kanssa oli sovittu tapaaminen aikaisemmin, osa kohdattiin aivan yllättäen. Treffialueen laajuus aiheutti sen, että kaverin kanssa piti sopia paikka ja kellonaika, jottei siellä harhaillut ristiin. Kortteleissa oli tarkoitus järjestää joka ilta pitkä pöytä, jossa jaettiin tärkeätä tietoa ja joihin isännät olivat suunnitelleet erilaisia pieniä ohjelmia. Sateinen sää vaikutti kuulemma pitkien pöytien järjestelyihin, mutta ainakin muutamassa korttelissa pitkä pöytä toteutettiin kelistä riippumatta, sillä kelihän on pukeutumis- ja asennekysymys. Eräässä korttelissa lämmiteltiin mm. ohjatun tuolissatanssimisen voimin.

Senjan satama ja Senjan peikko
Retki Norjan toiseksi suurimman saaren, Senjan satamaan, kesti ennakkotiedoista poiketen koko päivän, sillä matkaa leiriltä tuli noin 120 kilometriä. Meno- ja paluumatkalla nähtiin paljon lähialueen maisemia; saarella tarjottiin hyvää kalakeittoa.
Senjaa ei turhaan ole kutsuttu ”Norjaksi pienoiskoossa”. Saaren maisemat ovat kauniit ja se valittiinkin vuonna 2011 Norjan kiinnostavimmaksi matkailukohteeksi.
Senjan satama perustettiin jo 1600-luvulla ja vuodesta 1994 se on kuulunut matkailunähtävyyksien pariin. Palot ovat kahdesti turmelleet sataman rakennukset, vuosina 2005 ja 2007, joiden jälkeen se avattiin uudestaan yleisölle korjausten jälkeen 13.6.2008. Senja aloitti kalasatamana ja kauppakaupunkina 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa se oli Pohjois-Norjan suurin kalastama. Satama toimi Pohjois-Norjan suurimpana kalanvastaanottosatamana vuosina 1925-1935. Alueella on myös toiminut nikkelilaitos 1800-luvulla.

Kuuluisa Senjan peikko vartioi Senjatrolletia, Leif Rubachin vuonna 1993 perustamaa samannimistä koko perheen perhepuistoa. Peikko on 18 metriä korkea ja painaa peräti 125.000 kg. Peikko onkin päässyt Guinnesin ennätystenkirjaan vuonna 1997 maailman suurimpana peikkona.
Peikon yksinäisyyttä on lievitetty vuonna 2007, jolloin se sai rinnalleen peikottaren. Perhepuiston teemana ovat peikon lisäksi sadut ja siellä on paljon nähtävää.

Polar Zoo ja Målselvfossen
Maailman pohjoisin eläintarha, Polar Zoo, sijaitsee 25 kilometriä Bardusta Narvikin suuntaan. Eläintarha on sijoitettu vuoren rinteille, jossa eläimillä on erittäin luonnonmukaiset elinolot. Eläintarhaan matkaa suunnittelevien kannattaa ajoittaa reissunsa siten, että pääsee mukaan päivittäin järjestettävälle opastetulle kierrokselle, sillä eläinten aitaukset ovat paitsi isoja, myös erittäin tiheän kasvillisuuden peittämiä, ettei asukkaita muutoin juuri näe. Kierrosta vetävillä eläintenhoitajille on omat keinonsa saada eläimet esille. Kierroksella saa myös faktatietoa eläinten tavoista ym. Tarhassa asustelee pohjoisen eläimiä ja sen vetonauloja ovat karhupennut Salt & Pepper, jotka ovat Norjassa esiintyneet tv-sarjoissa ja elokuvissa. Pentu on kyllä harhaanjohtava käsite, sillä kyseiset pallerot ovat lähes yhtä isoja kuin emonsa.

Målselvfossen, Norjan kansalliskoski, sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Bardusta Tromssan suuntaan. Koskesta löytyy Pohjois-Euroopan pisin, 450-metrinen kalaporras, joita pitkin lohet nousevat joka vuosi.

Muutama Bardun oma nähtävyys
Bardun vuonna 1829 rakennettu kirkko on kopio kuuluisasta Tynsetin vuonna 1652 rakennetusta kirkosta. Kauniissa kirkossa järjestettiin treffien aikana konsertti; kirkkoon pääsi tutustumaan myös muina aikoina sillä sen ovet olivat kutsuvasti auki joka päivä.

Jos matkaat Bardun suunnalla ja nälkä iskee, niin suuntaa kylän keskustaan Go to Patricia’s –nimiseen pizzeriaan. Takaamme, että nälkäsi lähtee eikä ihan heti tule takaisin. Pizzeria on voittanut Norjan pizzamestaruuden vuonna 2009 eikä ihme: pizzat ovat halkaisijaltaan 60 cm ja painavat vaatimattomat 1,5 kg. Ne tarjoillaan sopivankokoisissa koreissa ja syödään käsin. Ainoastaan salaattia sisältävän aterian tilanneet asiakkaat saivat haarukat ja veitset. Pizzeriaan muut annokset myötäilevät pizzojen kokoa.

Bardun kunta mainostaa itseään myös keskiyön auringolla, mutta tällä kertaa se ei näyttäytynyt kertaakaan. Päinvastoin, vuoren huiputkin olivat ajoittain pilviverhojen peitossa. Ehkä sitten ensi kerralla.

Caramba!
Treffin ohjelmaan kuuluu perinteisesti myös kilpailu Caramban Pohjoismaisesta mestaruudesta. Kilpailu oli tänä vuonna äärimmäisen jännittävä, sillä ennakkosuosikki, puolustava PM-mestari Elis Bussman oli toisen kierroksen jälkeen vasta neljäs. Voiton vei tiukan sekuntipelin jälkeen Ruotsin Håkan Jonsson, joka voitti hopealla sijoittuneen Norjan Trond Johnsbråtenin vain viidellä sekunnilla. Trondin toisella kierrokselle tekemä korjaus toi hänelle tuon ratkaisevan viiden sekunnin aikalisän. Elis Bussman sijoittui lopulta pronssille. Janne Kallion neljäs ja Eero Mustosen viides sija takasivat Suomelle jälleen kerran joukkuekilpailun voiton. Ilari Lepola ajoi nuorten mestariksi.
Håkan Jonsson ei ollut varautunut voitonjuhliin vaan oli itse asiassa suunnitellut lähtevänsä kotimatkalla kilpailupäivän iltana. Jonssonin vaimo kertoi heidän olleen aivan varma siitä, että suomalaiset hoitavat homman kuten niin monena vuonna aikaisemminkin.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että Suomella oli myös toisessa ajotaitoa vaativassa treffiohjelmassa hieno panos. Treffeillä oli nimittäin mahdollisuus suorittaa Pohjoismaisia ajotaitomerkkejä. Ajotaitomerkin suoritti yhteensä 36 henkilöä, josta kolmasosa oli suomalaisia.

Muisteluja ja tulevaisuudensuunnitelmia
SF- Caravan Kokemäen seutu ry järjestää NCT 2012 Karonkan alueellaan Pitkäjärvellä 12.-14.10.2012. Karonkassa muistellaan menneitä PM-päiviä kuvien kera.
Vuoden 2013 PM-päivät järjestetään Turussa, Turun messukeskuksen alueella 14.-20.7.2013. Treffit ovat järjestyksessään 50. Pohjoismaiset karavaanipäivät. Tulevan tapahtuman nettisivut löytyvät osoitteesta www.nct2013.fi.