Pääkslahden Matkailuvaunualueen ja Helsingin yhdistyksen aluesopimuksen 40-vuotisjuhlia vietettiin 26.-28.5.2017 Pääkstock -Rokkitreffien merkeissä. Treffit keräsivät Pääkslahteen 124 vaunukuntaa. Osa treffivieraista oli saapunut alueelle jo edellisenä päivänä Helatorstaita hyväksikäyttäen.
Treffien sisäänajo sujui talkooväeltä rutiinilla eikä pahempia ruuhkia päässyt syntymään. Sisäänajo sujui perjantaina alkuillasta Kuudes Joulukuu –orkesterin soundien virityksen tahdissa.
Orkesterin kiivettyä lavalla alkoi musiikki soida toden teolla Tipulan kulmalta. Musavalikoima kattoi aika monta vuosikymmentä, tanssilattia täyttyi hetkessä ja yleisö olisi halunnut kuulla keikan loputtua lisääkin vaikka kuinka kauan. Muutama tanssija harmitteli, ettei ollut ottanut Dingo-aikakauden sifonkiahuiviaan mukaan - sille olisi ollut käyttöä.
Treffilauantai alkoi virallisilla avajaisilla, joissa nostettiin liput Maamme-laulun soidessa, pidettiin ennalta sovitut erittäin lyhyet puheet ja ojennettiin molemmin puolin huomionosoitukset juhlan kunniaksi. Treffivieraat vapautettiin tilaisuuden jälkeen seurustelemaan ja virittäytymään päivän muuhun ohjelmaan.
Treffivieraita kestittiin maukkaalla juhlasopalla ja makeilla kakkukahveilla, jonka jälkeen lapset pääsivät kokeilemaan taitoajoa polkuautoyhdistelmällä ja ratsastamista hevosella. Hepan selkään päätyi myös muutama aikuinenkin.
Treffikansa kokoontui iltapäivällä Tipulaan kaikille avoinna olevaan bingoon, jossa bingo-huudon esille saaminen tuotti tällä kertaa vaikeuksia. Voittajat löytyivät kuitenkin ajan kanssa, kun numerot vihdoin alkoivat olla kilpailijoille suotuisia.
Järjestäjät olivat hankkineet lauantai-illan pääesiintyjäksi Bridge of Rock-yhtyeen. Bändin keikka sisälsi kunnon 1970-luvun showmeininkiä pukuineen ja savukoneineen eikä se jättänyt ketään kylmäksi. Yhtye olisi saanut yleisön puolesta soittaa vaikka koko yön, mutta se ei tällä kertaa Woodstock-aatteesta huolimatta ollut mahdollista.
Sunnuntaina oli vielä järjestetty luontopolku, jossa lasten kysymykset koskivat juhlivaa aluetta ja aikuisten kysymyksen treffin hengen mukaisesti 1970-luvun musiikkitarjontaa. Aikuisten kysymykset olivat saadun palautteen mukaan kuulemma liian vaikeita. Täysin oikein täytettyjä lappuja ei aikuisten puolelta tosin löytynyt, mutta joukosta löytyi kaksi lappua, jossa oli kahdeksan oikein, kolme lappua, jossa oli seitsemän oikein ja yksi lappu, jossa oli kuusi oikein.
Treffien päätteeksi palkittiin paitsi luontopolun tietäjät, myös lasten taitoajoon osallistuneet. Kaikkien treffivieraiden kesken arvottiin lisäksi Tea Anderssonin tarkoitusta varten lahjoittama taulu. Arvonta suoritettiin tällä tavalla sen vuoksi, että Pääkslahdessa järjestetyillä ensimmäisillä treffeillä suoritettiin yhden palkinnon arvonta kaikkien treffeille osallistuneiden kesken ja suunnittelutiimi halusi tällä tavalla muistella ”ensitreffejä”.
Treffit eivät onnistu ilman vieraita, talkootyöntekijöitä ja tukijoita. Kiitämme kaikkia treffeille osallistuneita sekä toimintaamme tukeneita:
Anne En
Helsinki Caravan Oy
HOK Elanto
Irma Fagerholm
J. Rinta-Jouppi Oy Vantaa
K-Market Vihti
Mika Rostén
Nikinmäen Omakotiyhdistys Niko ry