Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 3.11.2015 Helsinki Caravan Oy:n tiloissa. Kokoukseen oli saapunut varsin runsaasti jäseniä.
Helsinki Caravan Oy:n toimitusjohtaja Atso Muuronen kertoi ennen kokouksen alkua taloudellisen taantuman vaikutuksesta matkailuajoneuvokauppaan. Matkailuajoneuvokauppaan on myös oleellisesti vaikuttanut Trafin toimesta tehty ajoneuvojen vetopainojen alentaminen valmistajien ilmoittamiin vetopainoihin nähden.
Muuronen toivoi, että SF- Caravan ry toimisi aktiivisesti vetopainoasiassa jotta siihen saataisiin muutos.
SF- Caravan ry:n puheenjohtaja Juha Hämäläinen oli paikalla liittohallituksen edustajana.
Hämäläinen kertoi kokoukselle kansainvälisestä toiminnasta, etenkin FICC- ja NCT- tapahtumista. Vuoden 2016 FICC Rally järjestetään Portugalissa. Saimme tiedoksi, että liitto on kutsunut FICC:n presidentin Joao Alves Pereiran Turun Caravanmessuille markkinoimaan tapahtumaa. Pereiran saapuminen on tätä kirjoittaessa vielä varmistamatta.
Pohjoismaiset Karavaanipäivät järjestetään Suomessa seuraavan kerran vuonna 2017, tarkemmin sanottuna Kokemäellä. Tapahtumaan tullaan kutsumaan karavaanareita myös Pohjoismaiden ulkopuolelta.
Hämäläinen kertoi myös liittohallituksen ”maakuntakierroksesta”, jonka tavoitteena on osallistua kaikkien jäsenyhdistysten hallitusten kokouksiin. Maakuntakierros liittyy kattojärjestön uusien sääntöjen valmisteluun. Sääntöjen uudistuksen tarkoitus on säilyttää järjestömme jatkossakin suurena.
Varsinainen kokous sujui tehokkaasti Juha Hämäläisen toimiessa puheenjohtajana.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2016 valittiin yksimielisesti Kim Saarikoski. Saarikoskella alkaa vuodenvaihteessa siten jo kymmenes puheenjohtajavuosi. Hallitukseen valittiin kaudelle 2016-2017 Paul Björkroth, Anne En, Dag Lindholm ja Juhani Peteri. Toimintatoimikunta toimii ensi vuonna kokoonpanolla Timo Aho, Paul Björkroth, Marjo-Riitta Björkroth, Juhani Elo, Ari Kettunen, Dag Lindholm, Irja Mahkonen, Janne Pehkonen, Juhani Peteri, Johanna Pihlajamäki, Kristian Rehnfors, Päivi Sippola, Siru Vaulakari, Kari Virtanen, Göran Wolff ja Armi Ylikorpi. Jäsenlehden toimituskuntaan valittiin Kim Saarikoski ja Armi Ylikorpi. Tilintarkastajana jatkaa Harry Eklundh (HTM) ja varatilintarkastajana Matti Mäkinen (HTM).
Hallituksen esittämät vuoden 2016 toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin yhdistyksen ohjenuoraksi hallituksen esittämissä muodoissa.