KIINNOSTAAKO ULKOMAANMATKAILU?

Monia varmasti kiinnostaisi tulevana kesänä ajatus ulkomaanmatkasta matkailuajoneuvon kanssa, mutta liian monet kysymykset askarruttavat mielessä? Mikä tai mitkä olisivat sopivia kohteita, mikä olisin paras ajankohta, paljonko matkaan tarvitaan aikaa, mitkä ovat kustannukset, miten on turvallisuuden laita, millaisia ovat ulkomaiset leirintäalueet, miten hoituvat tiemaksut yms. Ajattelin tämän vuoksi antaa hieman vinkkejä matkan suunnittelua varten, jotta mahdollisimman monet uskaltautuisivat ulkomaille ja saisivat matkastaan mahdollisimman paljon irti. Nykyään on verkosta saatavissa lähes rajattomasti tietoa, kunhan sitä osaa ja haluaa hakea. Toisin oli kahdeksankymmentäluvulla jolloin teimme ensimmäisiä ulkomaanmatkoja. Tuolloin oli tieto hankittava painetussa muodossa eri maiden matkailutoimistoilta ja laivayhtiöiltä yms. tilattavista esitteistä. Paljon asianmukaista tietoa julkaisi myös SF-Caravanin tuolloinen ulkomaanmatkailutoimikunta, josta suuret kiitokset sen silloisille jäsenille! Jos jollakin on se käsitys, että karavaanimatkailu ulkomailla on halpaa huvia, niin se on syytä oikaista heti. Se ei ollut sitä ennen eikä ole nykyisinkään. Mutta kun matkaan kerran lähtee ei uskokaan, kuinka monta kertaa tulee lähdettyä uudestaan jos siihen on mahdollisuudet. Keskityn tässä tiettyihin perusasioihin jotka tulisi huomioida matkaa suunnitellessa ja matkalla ollessa. Juttu keskittyy lähinnä Etelä-Eurooppaan sillä Baltiassa ja Pohjoismaissa on ensikertalaisenkin suhteellisen helppo matkustaa. Myöskin vaikkapa tiemaksut taikka muut lakipykälät saattavat muuttua, joten kirjoittaja ei voi ottaa juridista vastuuta tietojen paikkansapitävyydestä. Huomautan myöskin, että ei ole yhtä oikeata tapaa matkustaa, vaan vinkit perustuvat kirjoittajan omaan kokemukseen ja perheeni tottumuksiin.

Matkan ajankohta
Matkan ajankohtaanhan eivät kaikki voi itse vaikuttaa, mutta ainahan voi edes yrittää. Paras ajankohta riippuu hieman siitä, kuinka pitkälle etelään on menossa. Keski-Euroopassa ja Välimeren pohjoisosissa leirintäalueet alkavat täyttyä aikaisemmin kun kauempana etelässä. Itse emme viihdy lähes tyhjällä leirintäalueella, jolloin kaikki palvelut eivät vielä välttämättä ole käytössä. Parasta matka-aikaa on kesäkuun puolesta välistä tuonne heinäkuun puoleen väliin. Tuolloin alkavat saksalaisten lomat ja varsinkin Pohjois-Italian ja Katalonian leirintäalueet ovat tungokseen asti täynnä. Myös etelään vievät moottoritiet ovat erittäin ruuhkaisia ja matkanteko voi olla tuskastuttavan hidasta. Jos matkustaa kauemmaksi etelään voi matkaa venyttää kahdella viikolla, sillä siellä sesonki alkaa myöhemmin.

Pahin mahdollinen ajankohta on heinäkuun viimeisestä viikosta elokuun toiseksi viimeiseen viikkoon jonka jälkeen jo alkaa helpottaa. Korkeasesongin aikana on monesti lähes toivotonta yrittää leirintäalueelle ilman paikkavarausta. Minimiaika alueilla on myös tuolloin yleensä yksi viikko, koska pidemmäksi aikaakin on tulijoita. Olen toki joskus ilmoittanut tulevani alueelle viikoksi vaikka olen lähtenytkin hieman aikaisemmin, eikä sanktioita ole koskaan tullut. On myös huomioitava että keskikesällä on myös monelle tottumattomalle liian kuuma. Lämpö nousee päivällä helposti yli neljänkymmenen asteen! Eikä yökään tuo paljon helpotusta. sillä lämpö ei välttämättä putoa paljoa alle kolmenkymmenen. Täytyy muistaa että varsinkin Italiassa sulakkeet ovat monesti niin pieniä että ilmastoinnistakaan ei ole iloa. Varsin yleinen sulakekoko on 3A. Joillakin alueilla tosin saa lisämaksusta isomman sulakkeen. Itse emme tosin pääse edes fiilikseen jos lämpö ei päivisin nouse kunnolla yli kolmenkymmenen, mutta asia täytyy huomioida ja juoda riittävästi. Jos lomaa ei tarvitse suunnitella jälkikasvun koulujen mukaan, voi hyvää aikaa olla myös elokuun lopusta syyskuun lopulle. Tällöin merivesi on lämpimämpää kuin kesäkuussa mutta luonto on usein rutikuivaa ja turistikohteissa saattaa olla aistittavissa tiettyä palveluväsymystä.

Kohteen valinta
On ensin päätettävä haluaako tutustua johonkin tiettyyn seutuun ja viettää lomansa siellä vai kierrellä pitkin Eurooppaa. Ensimmäisellä kerralla voi halutessaan luoda yleissilmäyksen useammasta maasta. Tällöin ajopäiviä tulee eniten eikä mihinkään tule välttämättä tutustuttua kunnolla. Se antaa kuitenkin yleissilmäyksen siitä mihin haluaa joskus palata. Yksi hyvä vaihtoehto ensimmäisellä kerralla on esimerkiksi Itävallan kiertomatka. Siellä on paljon kauniita paikkoja ja hintatasokin on kohtuullinen. Salzburgin lähistöllä on kaunis järvialue Salzkammergut monine järvineen. Villach ja Klagenfurt ovatkin sitten jo Alppien eteläpuolella ja niiden ylitys ensimmäistä kertaa on unohtumaton kokemus.

Ratkaisevaa kohteen tai kohteiden valinnassa on käytettävissä oleva aika. Keski-Eurooppaa riittää vaikka kaksi viikkoa jos haluaa kiirettä pitää. Pohjois-Italiaan ja Balkanille riittää kolme viikkoa mutta Etelä-Italia, Espanja, Kreikka, Portugali ja Turkki vaativat aikaa vähintään neljä viikkoa. Matkaa Tukholmasta Algarveen tulee melko tarkkaan 4000km ja Tallinnasta Italian eteläkärkeen noin 3500km. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että mitä kauemmaksi menee, niin sitä järkevämpää on ajaa mahdollisimman nopeasti kohdemaahan, jotta sinne jää aikaa. Käytännössä nyrkkisääntönä pätee että kun reitin kilometreihin lisää pidemmällä reissulla tuollaiset 20% se vastaa melko hyvin matkan koko matkan pituutta. Eli nähtävyyksien katselut, kaupassa käynnit ja muut kiertelyt. Jos pysähtyy matkalla joka kaupunkiin ehtii loman aikana vain käydä etelässä kääntymässä. Kaupungit näyttävät myös pikaisesti vilkaistuna toistensa kaltaisilta. Kiinnostavissa kaupungeissa kannattaa pysähtyä, vaikka sitten paluumatkalla jos aikaa on jäänyt. Jos haluaa nopeasti kohteeseen, kannattaa moottoriteitä ehdottomasti käyttää ellei aikaa ole käytettävissä poikkeuksellisen paljon. Ne säästävät aikaa ja eteneminen on liikennemääriin verrattuna varsin turvallista. Lisäksi niillä on hyviä taukopaikkoja riittävän tiheässä. Vaikka moottoritiemaksu verottaa matkabudjettia, säästää se hermoja ja polttoainetta hintansa edestä. Rinnakkaisteillä on monesti kyliä toisissaan kiinni ja kaikissa muutamat liikennevalot yms. Kun sitten ollaan kohdemaassa tai seudulla, kannattaa käyttää pienempiä teitä, joiden varsilla on enemmän nähtävää. Monesti parhaimmat paikat sijaitsevat kauempana pääteistä eikä siellä ole myöskään niin paljon tungosta. Turistithan hakeutuvat mielellään sinne, minne pääsee helposti. Varsin monethan jotka haluavat esim. Espanjaan jäävät heti maan pohjoisosiin, koska eivät katso tarpeelliseksi ajaa kauemmaksi. Moni haluaa näet vain päästä johonkin tiettyyn maahan, jotta voi sanoa käyneensä siellä. Lähes kaikki Välimerenmaat paranevat, kun ajaa hieman etelämmäksi. Uimavedet puhdistuvat esim. Italiassa jo kohta Anconan jälkeen ja leirintäalueilla on tilaakin paremmin. Myös hintataso putoaa selvästi, joten polttoaineeseen menneen rahan saa osittain takaisin. Turistit usein myös vierastavat paikkoja, joista pitää palata samaa tietä takaisin. Itse olemme mieltyneet Välimeren saariin, koska lauttayhteys pitää karavaanareiden suuret massat niistä poissa. Välimerellähän kulkee hyvin paljon autolauttoja, joten jos mielenkiintoa riittää ei pääseminen saarille ole ongelma. Kannattaa myös jo kotona tutkia, että seudulla jonne aikoo majoittua, on riittävästi leirintäalueita, mikä ei ole aina itsestään selvyys. Perillä kannattaa katsella itseä kiinnostavia nähtävyyksiä, mutta niitä ei pidä ahnehtia liikaa, koska täytyy muistaa että ollaan lomalla.

Lauttamatkat
Kun ensin on päätetty mihin halutaan mennä, on vasta sen jälkeen aika tutkia järkevin ja mieluisin lauttayhteys. Halvan lauttamatkan takia ei kannata aina kiertää satoja kilometrejä. Monelle ensikertalaiselle tulee ensin mieleen lautta suoraan Saksaan, mutta varsinkin perheen kanssa matkailtaessa se on lähes sama, kuin istuisi laivassa repimässä seteleitä. Kesäsesongin aikana henkilöistä menevä hinta on sen verran suuri, että Ruotsin läpi ajamisellakin säästää helposti yli tonnin. Lauttojen aikataulutkin ovat sellaiset että ne sopivat ajorytmiin huonosti. Ruotsin ja Baltian välillä täytyykin valita sen perusteella mihin on menossa. Italiaan Venezian seutuville on lähes sama matka kumpaakin kautta. Ruotsin kautta lauttoihin menee enemmän rahaa mutta tiet ovat parempia. Vaikkapa Kreikkaan Itä-Euroopan reitti oikaiseekin jo sitten selvästi. Tallinnasta Thessalonikiin on matkaa ainoastaan hieman yli 2700 km. Vastaavasti Espanjaan ei mielestäni ole järkeä ajaa sitä kautta. Tallinnaan menee lauttoja niin usein että jokainen löytää niistä mieleisensä vuoron. Itse olemme suosineet niitä yhtiöitä, jotka maksavat veronsa Pohjoismaihin. Ruotsin kautta ajettaessa on suosituin reitti Keski-Eurooppaan mennä ensin Helsingborgista Helsingöriin. Sieltä ajetaan Tanskan Rödby Havniin josta lautalla Saksan Putgardeniin. Lauttoja näillä väleillä kulkee niin tiheään että paikkavarausta ei tarvita. Tästä sitten baana aukeaakin ja Eurooppa on edessäsi. Käyttämällä Kattegatin ja Iso-Beltin siltoja matkaa tulee tuntuvasti enemmän ja siltamaksuihin menee suunnilleen sama raha kuin lauttoihin. Lauttamatkan aikana tulee taukokin pidettyä ja matka etenee samalla. Ensikertalaiselle voi olla mukavaa tulla pois toista reittiä, niin tulee samalla matkalla nähtyä molemmat vaihtoehdot. Ruotsin Trelleborgista on suora lauttayhteys Saksaan Rostockiin ja Sasnitziin, mutta tällöin lauttapaikka kannattaa varata jo Suomesta. Vastaavasti Göteborgista on yhteys Tanskan Fredrikshavniin ja Varbergista Grenåhon. Nämähän sijaitsevat Jyllannin niemimaalla joten muita lauttoja ei sitten enää tule. Jatkolauttojen hintoihin kannattaa tutustu netissä sillä lipun hintaan vaikuttaa huomattavasti matkan ajankohdan lisäksi kellonaika. Ruotsin ja Tanskan mantereen välillä yölautat ovat yleensä selvästi edullisempia. Vastaavasti pitkillä lauttaväleillä yölautat ovat yleensä kalliimpia ja hytti pakollinen. Jos viitsii matkustaa hieman epämukavasti, säästää sillä selvää rahaa. En missään nimessä sano, että suoraan Saksaan meneviä lauttoja ei pidä käyttää, mutta tiedän että monen karavaanariperheen matkasuunnitelmat ovat tyssänneet lipun hintaan. Kun hintaa on tiedusteltu ei muita vaihtoehtoja ole järkytyksen jälkeen enää selvitetty. Ennen kuin alkaa tutkia hintoja tulee tietää yhdistelmän kokonaispituus ja korkeus. Pohjoismaiden ulkopuolella hinta määräytyy yleensä autolle ja vaunulle erikseen niiden pituuksien mukaan. Mitoissa ei kannata yrittää huijata, sillä on varsin noloa kärähtää laiturilla ja alkaa kaivaa kuvetta. Pahimmassa tapauksessa voi jäädä rantaan jos lautta on buukattu aivan täyteen eikä uutta paikkaa voida osoittaa. Varsinkin korkeuden osalta tämä on varsin todennäköistä, koska tietokone tekee autokannesta lastauskartan, jossa ajoneuvot sijoitetaan tilan kannalta optimaalisimmin. Hintoja kannattaa vertailla internetissä ja valita mieluisin ja kukkarolleen sopivin vaihtoehto. Sitä kautta myös varausten teko ja lippujen maksaminen hoituu nykyään mukavasti. Olen lukuisia kertoja maksanut lippuja verkossa myös Italialaisille varustamoille ja aina olen niillä laivaan päässyt. Netistä löytyy myös ulkomaisia varauskeskuksia joiden kautta hoituvat melkein kaikkien laivayhtiöiden lippujen varaukset. Niistä osalla on jopa sivutkin valittavissa suomen kielellä, joten homma ei edellytä edes kielitaitoa. Kannattaa muistaa että lautalle ajettaessa kaasulaitteet tulee sulkea eikä jääkaappia varten saa sähköä, kuin harvoin. Jääkaappi pysyy kylmänä kuitenkin muutaman tunnin ajan, kunhan sitä ei avaa juuri ennen sammuttamista. Ulkomaisilla lautoilla asiasta ei yleensä juuri huomautella, mutta kaasupullot tulee ehdottomasti sulkea oman ja muiden turvallisuuden vuoksi. On mahdollista, että jossakin autossa vaikka vuotaa polttoainetankki ja bensiini kaasuuntuu. Tällöin syntynyt kaasu voi syttyä jääkaapin liekistä. Suuronnettomuuden ainekset ovat silloin koossa, sillä jos autokansi syttyy, on tilanne todella katastrofaalinen. Joskus lautan rampissa on niin jyrkkä kulma että yhdistelmä on ajettava lautalle ja siltä ulos vinottain jotta vaunun takakulmat eivät osu ramppiin. Ongelmia ei yleensä pohjoismaisissa satamissa ole, johtuen pienemmästä vuorovesi ilmiöstä. Myöskin uudempien lauttojen rampit ovat yleensä riittävän pitkiä tasaamaan korkeuseroa lautan ja laiturin välillä. Tässä ei myöskään kannata luottaa pelkästään miehistön näyttämiin merkkeihin, sillä olen itsekin kaksi kertaa vaurioittanut vaunun takatassuja Bastian satamassa Korsikalla. Tässä voi käyttää tiukan paikan tullen apuna mukana olevia klapeja, jos muu ei auta. Tämä sama asia kannatta huomioida myös asuntoauton kanssa, mikäli peräylitys on pitkä. Vähänkään pidemmän lauttamatkan ajaksi kannattaa laskea vaunun nokkapyörä ja keventää vaunun autolle aiheuttamaa kuormitusta hieman matkan ajaksi sekä kytkeä vaunun seisontajarru. Jos tiedossa on erittäin myrskyinen merimatka, kannattaa jopa tassutkin laskea alas. Satamaan tulee tulla myös riittävän ajoissa, sillä monesti matkailuajoneuvon kanssa tulevilta edellytetään aikaisempaa tsekkausta kuin pelkän auton kanssa. On myös hyvä huomioida, että Tanskan salmien lautoilla voi joutua odottamaan lautalle pääsyä pitkäänkin. Odotimme aikoinaan kahdeksankymmentäluvulla Helsingörissä neljä tuntia lautalle pääsyä, vaikka oli vasta heinäkuinen lauantaiaamu. Siinä rupesi sitten hiki tulemaan kun ajoimme lautalta ulos Ruotsin puolella, eikä aikaa Helsingin lautan lähtöön ollut kuin reilut kuusi tuntia ja vaunu perässä… Tuohon aikaanhan ei matkasta ollut moottoritietäkään kuin pieni osa… Varsinkin pidempiä lauttavälejä varten kannattaa pitää mukana sopiva kassi tai laukku johon voi pakata laivamatkan aikana tarvittavia tavaroita. Siinä ne on helppo kantaa hyttiin, sillä matkan aikanahan niitä ei pääse autokannelta hakemaan. Itse pidämme mukana myös 12 voltin kylmälaukkua ja muuntajaa jos on tiedossa pitkä lauttaväli ilman sähköä vaunun jääkaapille. Sinne voi laittaa jääkaapissa olevat rasvat ja muut sinne jääneet elintarvikkeet jotta ne säilyvät
pilaantumatta.

Tiemaksut
Moottoritiemaksujen keräämisessä on eri maissa erilaisia systeemejä. Tsekissä, Slovakiassa, Sveitsissä, Itävallassa, Sloveniassa ja Unkarissa on käytössä moottoritietarra alle 3,5 tonnin painoisille autoille perävaunun kanssa tai ilman. Unkarissa on lisäksi myös erikseen maksettavia tietulleja. Useimmissa maissa lyhin aika mille tarran saa on kymmenen päivää. Sveitsissä pitää maksaa koko vuosi ja lisäksi autoon ja vaunuun pitää kumpaankin hankkia oma tarra. Puolassa on raskaille ajoneuvoille paikannukseen perustuva systeemi ja se koskee myös yli 3,5 tonnin painoisia yhdistelmiä. Tiemaksu menee moottoriteiden lisäksi myös moottoriliikenneteillä. Maksun suuruuteen kilometriltä vaikuttaa auton päästöt. Rajalta ja suuremmilta huoltoasemilta saa n. 30€ panttia vastaan ns. via Boxin ja järjestelmään voi ladata tarvittavan summan rahaa. Jos laitetta ei palauta tulee kotiin aikanaan paperi, josta ilmenee paljonko rahaa on vielä järjestelmässä taikka vastaavasti lasku. Laitetta vastaanotettaessa tehdään kirjallinen sopimus ja henkilöllisyys varmistetaan passista. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.viatoll.pl. Sama systeemi on yli 3,5 tonnin painoisille autoille käytössä esimerkiksi Itävallassa ja Sloveniassa raskaat ajoneuvot maksavat moottoritiemaksun maksukopilla ja tarralliset ajavat toista kaistaa ohi. Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Kreikassa, Serbiassa, Makedoniassa Turkissa, Kroatiassa ja Portugalissa maksu maksetaan maksukopilla ajetun matkan mukaan. Sama systeemi on käytössä Puolassa alle 3,5 tonnin painoisille ajoneuvoille ja yhdistelmille muutamalla harvalla moottoritiellä. Kaupunkien lähellä on monesti myös pistemaksuja, joita ennen maksetaan pitkä osuus pois. Italiassa pääsee nykyään pohjoisrajalta etelään yhdellä maksulla. Käytäntö on kaikkialla se, että jos on hävittänyt sisäänajoportilta otetun kupongin, veloitetaan maksu pisimmän mahdollisen matkan mukaan. Moottoritiemaksujen lisäksi peritään monin paikoin erilaisia tunneli, solatie taikka siltamaksuja varsinkin Alpeilla. Ilman vaadittua tarraa tai boxia ei kannata yrittää missään, sillä sakko on monessa maassa jopa tuhannen euron suuruinen. Useimpien tarran vaativien maiden rajoilla on tiet merkitty moottoriliikenneteiksi, vaikka ne olisivat millaisia kinttupolkuja, jotta ilman tarraa ei pääse maahan tai sieltä pois. Tällöin maasta poistuttaessa voidaan tarkastaa että tarra on todella hankittu. Montenegro perii rajalla 10€ suuruisen ekomaksun ja samantapainen systeemi on käytössä Bulgariassa ja Romaniassa. Norjassa on paljon tunnelimaksuja sekä pistemaksuja ennen kaupunkeja. Tanskassa sillat maksavat suunnilleen saman, kuin mahdollisesti vaihtoehtoinen lauttayhteys. Tarrojen käyttöä myös todella valvotaan tehokkaasti, sillä valvonta on esim. Itävallassa automaattista. Poliisi valvovat myös niiden käyttöä ollessanne pysähtyneenä vaikkapa rastipaikalle. Kannattaa seurata opastuksia maiden rajoilla ja jos on vähänkin epävarma niin parempi kysyä kuin katua. Matka Italian ja Slovenian rajalta Salernoon Napolin eteläpuolelle maksoi kesällä 2012 autolta ja vaunulta 90€. Ranskassa maksut ovat kutakuinkin samaa luokkaa. Useimmissa maissa lyhimpien tarrojen hinnat ovat tuollaiset 8-15€. Karkeasti tiemaksuihin kannattaa varata Etelä-Euroopan reissulla tuollaiset 250€. Saksassa tarvitsee monien kaupunkien keskustoja varten päästötarran. Sen väri kertoo päästöluokan ja minkä väriselle sektorille autolla voi ajaa Tarroja on kolmea väriä. Punainen on eniten saastuttaville vanhoille autoille, keltainen vähemmän ja vihreä vähiten saastuttaville. Valtaosa autoista saa vihreän tarran. Jos liikennemerkissä edellytetään keltaista tarraa, saa siitä ajaa myös autoilla, joissa on vihreä tarra. Tarra maksaa vain muutaman euron ja se on voimassa koko auton iän. Tarran saa tilattua etukäteen internetistä tai sen voi ostaa katsastustoimipaikoista tai useimmilta korjaamoilta. Jos on vain ajamassa maan läpi, ei sitä tietenkään tarvitse hankkia.

Liikenteestä
Jos jotakuta arveluttaa vieraiden maiden liikennekulttuurit, niin ei syytä huoleen. Jos on selvinnyt Pohjolan tuiskuissa ja pakkasissa, selviää varmasti myös muutaman viikon Euroopan turneesta. Myöskin erot eri maiden liikennekulttuureissa ovat kaiken aikaa tasoittuneet johtuen lisääntyneestä valvonnasta ja samankaltaistuneista liikennesäännöistä. Muutamat perusasiat kannattaa kuitenkin pitää mielessä. Tärkeintä niin kotimaassa kuin muuallakin on keskittyä omaan ajamiseen, eikä provosoitua toisten ajamisesta. Varsinkin Itä-Euroopassa kannattaa niin takaa tulevaa, kuin vastaan tulevaakin liikennettä seurata tarkasti. Ohittamaan lähtevä ajoneuvo monesti olettaa myös vastaantulijan väistävän oikealle ja mahdollistavan kolme rinnan ohituksen. Tämäkin on nykyään vähentynyt, mutta kannattaa olla tarkkana. Nopeusvalvontaa on nykyään paljon lähes kaikissa maissa, ja sakot tulee yleensä maksaa heti. Tässä ei äkillinen kielitaidottomuus auta, sillä poliisi voi takavarikoida passin ja pyytää tulemaan asemalle kunhan sinne on saatu hankituksi tulkki. Varsinkin Saksan moottoriteillä ajetaan edelleen todella kovaa silloin kuin liikenne sen sallii ja nopeus on vapaa. Ennen kuin lähtee vaihtamaan kaistaa ohittamista varten täytyy peiliin katsoa sen verran kauan, että pystyy arvioimaan takaa tulevan ajoneuvon nopeuden. Pahimmillaan takaa tulevalla voi olla kolminkertainen nopeus vaunuyhdistelmään verrattuna. Joten ennen matkaa kannattaa hankkia kunnolliset peilit! Vaikka nopeusrajoitukset muiden eri Euroopan maiden kesken moottoriteillä vaihtelevat 120km/h. ja 130 km/h. välillä, ei sitä aina uskoisi ihmisten matkanopeuksista varsinkaan Ranskassa. Kohteliaana tapana on antaa tilaa rampilta tulevalle, ja se käy vaunun kanssa helpoimmin kaasua nostamalla. Tämän johdosta myös moottoritielle pääsee sisään mukavasti. Huomioitavaa on että kolmikaistaisilla osuuksilla vaunuyhdistelmä saa käyttää vain kahta oikeanpuoleisinta kaistaa. Ohituskiellot jotka on merkitty kuorma-autoille, koskevat myös vaunuyhdistelmää. Näitä ohituskieltoja on varsinkin ylä- ja alamäissä ja niitä valvotaan tehokkaasti. Jos liikenne pysähtyy äkillisesti kytkee jonon viimeinen ajoneuvo aina hätävilkut, jotta jo kaukaa näkee että jono seisoo tai etenee hyvin hiljaa. Tällaisen ns. STAUN tapahtuessa mahdollisia hälytysajoneuvoja varten tehdään kaistojen väliin kuja. Kolmikaistaisilla osuuksilla tämä kuja tehdään toisen ja kolmannen kaistan väliin. Jos liikenne pysähtyy kokonaan kannattaa moottori sammuttaa ja odottaa rauhassa kuten paikallisetkin tekevät, suuren STAUN purkamiseen saattaa mennä useita tunteja. Tämän varalta täytyy aina jos on menossa Keski- tai Etelä-Euroopassa autolautalle, jättää muutama tunti vara-aikaa. Jätimme kerran aikaa varalle tämän vuoksi kolmisen tuntia, mutta lauttaan ehtiminen oli lopulta kiinni minuuteista. Auton rikkoutumisen varalta on moottoriteillä hätäpuhelimia joiden kautta saa tarvittaessa järjestettyä hinausapua. Puheluun vastaaja näkee mistä paikasta soitetaan, joten homma hoituu kätevästi. Jos matkalla ylitetään vuoristoja pienempiä teitä käyttäen, on syytä varmistua ennakkoon mikä on nousuprosentti ennen tielle menoa. Monet jyrkät tiet ovat myös kiellettyjä vaunuyhdistelmiltä. Nyrkkisääntönä voi pitää että tuollaiset 12% vielä menee kohtuudella ylös. Varsinkin etuvetoisella vetoautolla märkä tienpinta on riski koska vetävät pyörät alkavat sutia helposti varsinkin suuremman vaunun kanssa. Olen kyllä ajanut 20% nousujakin etuvetoisella, mutta liikkeelle siitä ei enää pääse. Alpeilla mäkeä ylös tulevalla on etuajo-oikeus juuri tämän takia. Nykyisin ei moottorin lämpiäminen vuoristossa ole enää ongelma, jos auto vain on kunnossa. Jos moottori kuitenkin alkaa lämmitä, kannattaa ilmastointi sammuttaa ja kääntää lämmityslaite täysille jotta kenno toimii lisäjäähdyttimenä ja pysähtyä kun siihen on mahdollisuus. Tällöin moottori tulee jättää käyntiin jotta se saa jäähtyä. Muutoinkin kannattaa moottorin lämpöjen antaa tasaantua ennen sammuttamista raskaan ajon jälkeen. Vuoristotietä alas tultaessa kannattaa antaa moottorin jarruttaa, jotta jarrut eivät kuumene liikaa. Jos se ei riitä, niin lyhyitä tehokkaita jarrutuksia! Vaunun kanssa kannattaa aina mutkasta ulos tultaessa vetäistä vaunua sen verran, että työntöjarrut aukeavat ja pääsevät hetkeksi jäähtymään.

Ennen matkaan lähtöä kannatta miettiä mitä tavaraa todella mukana tarvitaan, sillä matkailuajoneuvoon kertyy helposti huomattava ylikuorma. Poliisit näet punnitsevat matkailuajoneuvoja tien päällä ja pahimmassa tapauksessa tavaraa joutuu heittämään pois ennen kuin matkaa saa jatkaa. Myös aisapainoja valvotaan jotta ne eivät ylitä autonvalmistajan sallimaa. Olen itse kerran joutunut Saksassa vaakaan vaunun kanssa jolloin ylipainoa oli 170kg. Tuolloin selvisin huomautuksella ja sain jatkaa matkaa vesitankin ja kemssan tyhjennyksen jälkeen. Silloiseen vaunuuni olin muutoskatsastuttanut sata kiloa lisää kuormitusta jo uutena. Autoonkaan tavaraa ei aina voi siirtää, koska auton kuormitus on monesti täynnä aisapainosta ja ihmisistä.

Se millaisia päivämatkoja jaksaa ajaa on hyvin henkilökohtaista. Jollekin on viisisataa 500 km jo paljon, kun taas toinen ajaa reilusti yli 1000 km. Tärkeintä on kuitenkin tunnistaa väsymys ja pitää taukoja riittävän usein.

Autoa ja vaunua varten tulee hankkia vakuutusyhtiöltä ns. vihreä kortti joka todistaa liikennevakuutuksen olemassaolon. Mahdollisen liikennevahingon tapahduttua tulee kirjata kaikki tiedot huolellisesti ylös ja käyttää kansainvälistä vahinkoilmoituskaavaketta jos vahinko on sen verran pieni että poliisin kutsuminen paikalle ei ole tarpeellista. Paikalta on hyvä ottaa myös valokuva ja tiedot mahdollisista todistajista. Jos syyllisyys on vähänkään epäselvä kannattaa kutsua poliisi. Kansainvälistä ajokorttia ei nykyään juuri tarvitse kuin Turkissa. Moniin Balkanin ja Itä-Euroopan maihin sitä kuitenkin suositellaan. Jos ajoneuvo on jonkun muun nimissä tarvitaan omistajalta valtakirja sen viemiseksi ulkomaille. Sama koskee myös rahoitusyhtiön ajoneuvoa, mutta tullissa sitä ei kysytä, kunhan oma nimi näkyy rekisteriotteessa haltiana.

Kimmo Oinas