HELSINGIN YHDISTYKSELLE KOLMOISVOITTO CARAMBAN SM-KISOISSA

Mistä on kyse?
Caramba on matkailuvaunuyhdistelmän ja matkailuauton käsittelystä kiinnostuneille karavaanareille tarkoitettua kilpailutoimintaa. Caramba on mielenkiintoinen ja taitoa vaativa harrastus kaikille, joilla on urheiluhenkeä.
Caramba kilpailussa ajetaan kaksi erää, joissa on kolme ratakuviota erää kohti. Jokainen kilpailija ajaa omalla autollaan.

Caramban SM-kilpailut
Caramban Suomen mestaruudesta kilpailtiin 10.6.2017 Riihimäellä.
Kilpailussa nähtiin tänä vuonna edustaja myös nuorten sarjassa, kun Väst-Nylandin yhdistystä edustava Tomi Mustonen osallistui kilpailuun. Mustonen ajoi oman sarjansa Suomen mestariksi.
Matkailuvaunupuolen kilpailu päättyi Helsingin yhdistyksen edustajien kolmoisvoittoon. Elis Bussman ajoi Suomen mestariksi jo 14. kerran. Janne Kallio sijoittui hopealle ja Ilari Lepola pronssille. Yhdistyksen menestystä täydensi Bror-Erik Nyholmin viides sija.
Matkailuautopuolen Suomen mestari löytyi niin ikään Helsingin yhdistyksestä. Juhani Peteri vei Suomen mestaruuden ennen Väst-Nylandia edustavaa Karl-Olof Grönholmia. Helsingin yhdistyksen Kari Härkönen kurvaili pronssille.

Tulokset:

Matkailuvaunuyhdistelmä

1. Elis Bussman Helsinki 4.37,33
2. Janne Kallio Helsinki 4.56,30
3. Ilari Lepola Helsinki 6.27,62
4. Eero Mustonen Väst-Nyland 6.51,44
5. Bror-Erik Nyholm Helsinki 8.57,37
6. Toni Westerlund Väst-Nyland 9.36,15
7. Ralf Hietaniemi Väst-Nyland 10.47,60
8. Kari Tampio Väst-Nyland disq

Nuoret

1. Tomi Mustonen Väst-Nyland 16.57,44

Matkailuautolla

1. Juhani Peteri Helsinki 6.08,20
2. Karl-Olof Grönholm Väst-Nyland 6.14,02
3. Kari Härkönen Helsinki 6.31,61

TEKSTI: ARMI YLIKORPI,
KUVAT: MARIA BREDENBERG


Ilari Lepola hakee ajolinjaa


Juhani Peteri suoriutuu kuviosta


Ajovuorossa Kari Tampio

Hakemistoon