Mistä on kyse?
Caramba on matkailuvaunuyhdistelmän ja matkailuauton käsittelystä kiinnostuneille karavaanareille tarkoitettua kilpailutoimintaa. Caramba on mielenkiintoinen ja taitoa vaativa harrastus kaikille, joilla on urheiluhenkeä.

Caramba kilpailussa ajetaan kaksi erää, joissa on kolme ratakuviota erää kohti. Jokainen kilpailija ajaa omalla autollaan.

Caramba Cup 2018 jatkui Virroilla
Vuoden 2018 Caramba Cup jatkui 11.8.2018 Virtojen osakilpailulla. Kilpailua isännöi SF-Caravan Pirkanmaa ry:n Vankkurimännikkötoimikunta.
VirKoneistus Oy:n kentällä ajettu kilpailu keräsi paikalle huimat 18 kilpailijaa, joiden joukossa oli myös ensikertalaisia. Kilpailuun osallistui pitkästä aikaa myös isäntäyhdistyksen edustaja, kun Jukka Tuusinen osallistui matkailuautosarjaan.

Päätuomari Olof Bussman oli jälleen laatinut kaksi kinkkistä kierrosta. Kilpailussa nähtiin jonkin verran ns. hipaisukeiloja, joista saa saman sakkosekuntimäärän kuin siitä, kun keila menee kokonaan nurin. Hipaisukeilat ovat siten erittäin harmillisia. Kisakentän toisella laidalla oleva aita aiheutti omalta osaltaan haastetta; puskat karsiutuivat useamman kilpailijan toimesta.

Viimeisen kilpailijan ylitettyä maaliviivan voitiin todeta, että Helsingin yhdistyksen edustajat ottivat matkailuvaunusarjassa kolmoisvoiton Elis Bussmanin ajaessa osakilpailuvoittoon, Janne Kallion sijoittuessa toiseksi ja Bror-Erik Nyholmin kolmanneksi.
Väst-Nylandia edustava Ronny Råberg ajoi aloittelijasarjan voittoon ennen Kokemäen seudun Jari Heikkilää.

Matkailuautosarjan osakilpailuvoittoon ajoi Väst-Nylandin Karl-Olof Grönholm. Helsingin yhdistyksen edustaja ottivat seuraavat sijat, kun Juhani Peteri kurvaili toiseksi ja Kari Härkönen kolmanneksi.

Kilpailijoiden suorituksia voi käydä katsomassa oheisesta linkistä:
https://www.youtube.com/playlist?list=PL0GK3TxlXQm8ufKEI6NziuW_DNHTyB55k

Tulokset:

Matkailuvaunuyhdistelmä

1. Elis Bussman Helsinki 4.44,57
2. Janne Kallio Helsinki 5.30,62
3. Bror-Erik Nyholm Helsinki 7.33,07
4. Ralf Hietaniemi Väst-Nyland 7.38,04
5. Ilari Lepola Helsinki 8.59,99
6. Lasse Vähä-Vahe Kokemäen seutu 9.40,92
7. Timo Aho Helsinki 9.51,95
8. Eero Mustonen Väst-Nyland 10.24,84
9. Toni Westerlund Väst-Nyland 10.34,92
10. Mikko Santanen Kokemäen seutu 16.47,24

 

Aloittelija

1. Ronny Råberg Väst-Nyland 13.39,12
2. Jari Heikkilä Kokemäen seutu 36.56,60

 

Matkailuautolla

1. Karl-Olof Gröhnolm Väst-Nyland 7.55,11
2. Juhani Peteri Helsinki 9.34,77
3. Kari Härkönen Helsinki 9.51,95
4. Jukka Tuusinen Pirkanmaa 13.37,33
5. Kari Tampio Väst-Nyland 18.50,48
6. Simo Taipalus Kokemäen seutu 19.15,40

 

Onnittelemme Carambisteja suorituksista!

Kiitämme VirKoneisto Oy:tä ja SF-Caravan Pirkanmaa ry:n Vankkurimännikkötoimikuntaa tapahtuman järjestelyistä!