Mistä on kyse?
Caramba on matkailuvaunuyhdistelmän ja matkailuauton käsittelystä kiinnostuneille karavaanareille tarkoitettua kilpailutoimintaa. Caramba on mielenkiintoinen ja taitoa vaativa harrastus kaikille, joilla on urheiluhenkeä.

Caramba kilpailussa ajetaan kaksi erää, joissa on kolme ratakuviota erää kohti. Jokainen kilpailija ajaa omalla autollaan.

Caramba Cup 2016
Caramba Cup jatkui Hyvinkäällä 28.5.2016 ajetulla toisella osakilpailulla. Kilpailu ajettiin Best Caravan Oy:n pihassa.

Best Caravanin piha on hyvin ahdas, ja muutama vaunu pitikin turvallisuussyistä siirtää hieman kauemmaksi radan varresta. Ahdas kenttä toi haastetta kilpailuun ja keila kaatuikin kilpailun aikana peräti 17 kertaa.

Yhdistyksemme edustaja Elis Bussman ajoi kilpailun miesten sarjan voittoon hyvin tasaisilla kierrosajoilla. Toiseksi sijan saavutti hienolla ajolla yhdistyksemme edustaja Timo Aho. Väst-Nylandin yhdistystä edustava Eero Mustonen kurvaili teknisistä ongelmista huolimatta kolmanneksi.

Matkailuautosarjassa nähtiin ensimmäistä kertaa kolme kuljettajaa. Paremmuus ratkesi tällä kertaa toisella kierrokselle siten, että ykköseksi ajoi yhdistyksemme edustaja Juhani Peteri, toiseksi ensimmäistä kertaa kilpailuun osallistunut Karl-Olof Grönholm Väst-Nylandin yhdistyksestä ja kolmanneksi yhdistyksemme edustaja Kari Härkönen.

Kiitämme Best Caravan Oy:tä kilpailukentän ja majoituspaikkojen järjestämisestä!

Tulokset:

Matkailuvaunuyhdistelmä, miehet

1. Elis Bussman, Helsinki 3.26,75
2. Timo Aho, Helsinki 4.55,99
3. Eero Mustonen, Väst-Nyland 6.01,48
4. Bror-Erik Nyholm, Helsinki 6.58,88
5. Ilari Lepola, Helsinki 7.05,20
6. Janne Kallio, Helsinki 7.58,31
7. Ralf Hietaniemi, Väst-Nyland 11.51,18
8. Kim Lundström, Väst-Nyland 19.44,98

Aloittelijat

1. Kari Tampio, Väst-Nyland 15.07,24

Matkailuauto

1. Juhani Peteri, Helsinki 7.42,31
2. Karl-Olof Grönholm, Väst-Nyland 9.33,52
3. Kari Härkönen, Helsinki 9.44,00