Suomen neljäs FICC Rally järjestettiin Porin Kirjurinluodossa; Rally oli samalla 50. juhlavuottaan viettävän SF- Caravan ry:n juhlavuoden päätapahtuma. Rallyyn saapui ennakko-odotuksista huolimatta 437 yksikköä 28 eri maasta. Alhaisen osallistujamäärän syiksi annettiin eri maissa maailman poliittinen ja huono taloudellinen tilanne.
Suomi näytti kesän parhaat puolet, helleputki oli Rallyn loppuun mennessä kestänyt kolmanneksi pisimpään 50. vuoteen. Kirjurinluodon uimaranta ja Yyterin hiekat olivatkin usean jokapäiväinen retkikohde. Kuvaavaa on erään brittiläisen rouvan toteamus, että Suomen sää on ”enemmän Afrikkaa, vähemmän Skandinaviaa”.

Kirjurinluoto
Kirjurinluoto on porilaisten kansalaispuisto, jossa järjestetään paitsi kuuluisat Porin Jazzit, myös lukematon määrä muita kesätapahtumia. Porin kaupunki oli rakentanut Rallya varten alueelle väliaikaisen leirintäalueen sähköistyksineen kaikkineen, jossa jokaiselle leiriläiselle oli varattu oma tontti. Kirjurinluoto tarjoaa lapsille useita leikkipuistoja, kuten esim. Angry Birds puiston, liikennepuiston ja mahdollisuuden tutustua alpakoihin, kileihin ja muihin eläimiin. Puistossa pääsee myös kokeilemaan taitojaan frisbeegolfissa.

Tavallinen päivä Rallyssa
Jos et herännyt kuumuuteen, heräsit viimeistään klo 8.30 jolloin Rallyradio aloitti tunnin mittaisen ohjelmansa. Ohjelmassa kuultiin mm. tärkeää tietoa päivän ohjelmasta. Aamuisin saatoit, riippuen välimatkasta, kävellä tai pyöräillä Rallyinfon läheisyyteen ja ostaa uunituoreet aamusämpylät. Polkupyörä oli tässä Rallyssa välttämättömyys, sillä välimatkat olivat pitkiä. Kortteli yhdeksän perimmäisestä nurkasta markkinaportille korttelin yksi kulmalle, oli matkaa lähes kilometri. Puhumattakaan Kirjurin kesäravintolasta ja Kokemäen joen toisella puolella sijaitsevasta Porin keskustasta. Rally nimettiinkin ”Pyöräily Rallyksi”. Iltapäivisin, kun oli selvitty päivän retkistä ja muusta ohjelmasta, saattoi vierailla eri maiden kutsuilla. Iltaisin oli lisäksi mahdollisuus käydä Sauna-teamin saunoissa, jotka olivat avoinna ”silloin kun piipusta nousee savua”.

Ohjelmaa joka lähtöön
Rallyn ohjelmarunko koostuu virallisista ohjelmista, kuten avajaismarssista jossa nähtiin eri maiden värikkäitä asuja ja kuultiin puheensorinaa sekä laulua monilla kielillä. Järjestäjät olivat hankkineet marssia varten paikalle Kirjurinluodon ja Porin keskustan väliä liikennöivän junan, jotta myös ne, jotka muuten eivät jaksaisi tai voisi marssiin osallistua, pääsivät mukaan.

Rallyolympialaisiin oli valittu suomalaisia erikoislajeja, joita olivat mm. eukonkanto, kännykän- ja rautakangen heitto sekä käpygolf. Mölkyssä kisattiin erikseen maailmanmestaruudesta – kaksi ensimmäistä sijaa tulikin Suomeen. Pronssille kipusi hienosti heittänyt Sveitsin joukkue, joka aikoi markkinoida peliä kotimaassaan.

Rallyohjelmaan kuuluvat olennaisena osana retket. Näitä järjestettiin sekä Poriin että vanhaan Raumaan, jonka lisäksi pääsi risteilylle kaljaasi Ihanalla ja tutustumaan lähemmin edellä mainittuun Yyteriin. Rauman vanhankaupungin vanhin rakennus on 1500-luvun alussa valmistunut Pyhän ristin kirkko ja vanhimmat asuintalot ovat 1700-luvun alusta. Vanha Rauma lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Kaljaasi Ihana on rakennettu talkootyönä Perinnelaivayhdistys Ihana ry:n toimesta ja se laskettiin vesille vuonna 2010. Laiva on kokonaan rakennettu puusta.
Yyteri on Porin kaupunginosa, jossa on yksi Suomen ja koko Pohjoismaiden pisimpiä hiekkarantoja, ranta on kuuden kilometrin pituinen ja sieltä löytyy dyynejä.

Rallyn yhtenä iltaohjelmana oli Pitkän pöydän maailmanennätysyritys. Tapahtumaan osallistui 214 pöytää ja lähes 500 rallyosallistujaa. Ennätys syntyi, sillä aikaisempaa vertailukohdetta ei ole.

Rallyn aikana oli myös useana päivänä mahdollista ajoharjoitteluun sekä yhdistelmällä että matkailuautolla. Samassa yhteydessä saattoi suorittaa ainutlaatuisen FICC 2014 ajotaitomerkin. Merkkisuorituksia tuli peräti 69 kappaletta, eivätkä kaikki suorittajat suinkaan olleet suomalaisia.
Rallyssa ajettiin myös SF- Caravan ry:n juhlavuoden kunniaksi Caramban 50-vuotisjuhlakilpailu, jossa oli kilpailijoita Iso-Britanniasta, Ruotsista, Saksasta ja Suomesta. Suomi otti kilpailussa kolmoisvoiton Elis Bussmanin ottaessa kultaa, Janne Kallion hopeaa ja Ilari Lepolan pronssia. Iso-Britannian edustaja Stephen Chandler sai osakseen kunnioitusta, sillä hän ei koskaan ollut kuullut Carambasta saati nähnyt sitä. Hän ajoi kaiken lisäksi järjestäjien paikalle hankkimalla henkilöautolla, jossa hänen näkemyksensä mukaan oli ratti ”väärällä puolella”.

Suomi-illan kirous
Rallykeskiviikkona oli Porin raviradalle järjestetty Suuriltamat, joiden ilmoitettiin korvaavan perinteisen Suomi-illan. Iltamissa esiintyi Suomen huippuyhtyeitä. Suomi-iltahan on viime vuosina kärsinyt ukkossateista. Ja miten kävi? Suomi-illan kirous sen kuin vain jatkuu – rallyviikon ainoa ilta, jolloin satoi ja ukkosti todella rankasti. Tapahtumaan osallistuneet jouduttiin kovan sateen aiheuttaman tulvan vuoksi evakuoimaan pääteltasta raviradan muihin osiin; ihmiset taivalsivat kaatosateessa yli nilkkojen ylettyvässä tulvavedessä. Suurin osa ei kuitenkaan antanut asian häiritä, musiikki ja yhdessä olo jatkuivat kun sade oli laantunut. Kyllähän kesä aina kasteensa kuivaa! Selim P. nousi lavalla puoli tuntia ennen myräkkää - heidän ensimmäinen biisinsä oli ” Sata salamaa”….
Suuriltamien jälkeen päästiin rallyalueella nauttimaan paistetusta makkarasta mehun ja haitarinsoiton kera ilman sadetta. Makkarajonon pituus yllätti järjestäjät positiivisesti, sillä makkaroita jaettiin hämärtyvässä kesäillassa lähes 500!

Tulevaisuus
Yksi Rally on taas ohi ja katseet suuntautuvat tulevaan: 82. FICC Rally järjestetään 27.6.-4.7.2015 Novaljassa Kroatiassa ja 83. FICC Rally elokuun alussa 2015 Wanjussa Etelä-Koreassa

Entä markkinaslogan ”The Best Ever”? Sen aika näyttää.

Avajaiskulkue kuvina